#200

Laura Syrjälä

Viestintäyrittäjä, Vihti

Olen Laura Syrjälä, vihtiläinen viestintäalan yrittäjä ja kahden lapsen äiti. Yrittäjänä uskon siihen, että meidän tulee luoda edellytyksiä terveelle kilpailulle, jotta saamme tehokkaasti tuotettuja terveys- ja hyvinvointipalveluita.


Olen koulutukseltani filosofian maisteri ja olen opiskellut kielitieteitä, psykologiaa ja graafista suunnittelua. Urani olen tehnyt markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijatehtävissä eri alojen yrityksissä, mutta viimeiset seitsemän vuotta olen työskennellyt perustamassani viestintätoimistossa, joka työllistää itseni lisäksi kaksi muuta.


Kunnallispolitiikassa olen ollut mukana vuodesta 2012 lähtien: vara- sekä varsinaisena valtuutettuna, liikuntalautakunnan jäsenenä, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajana sekä käräjäoikeuden lautamiehenä. Tällä hetkellä keskityn vaikuttamaan muun muassa Vihdin Taitoluistelijat ry:n hallituksessa.


Olen ehdolla aluevaaleissa, koska hyvinvointialueen vaaleissa päätetään paitsi terveydestä myös taloudesta. Uusi alueellinen hallinto siirtää vastuun pois kunnilta, mutta samalla kustannukset uhkaavat kasvaa ja byrokratia lisääntyy. Uskon siihen, että paikalliset lähipalvelut ovat osa sujuvaa arkea, mutta suurissa yksiköissä saamme jopa maailman parasta hoitoa.


Kun sairaus tai onnettomuus yllättää, tarvitaan lääkäreitä, hoitajia ja palokuntaa – ei hallintohimmeleitä tai jonoja. Sujuvat palvelut toteutetaan maalaisjärjellä – lähellä tai keskitetysti.


Ehdokkaan vaalikonevastaukset: