Siponen Anitta # 36

Ikä:66

Koulutus: MBA Jyväskylän yliopisto

Ammatti: Pankinjohtaja, eläkkeellä 

Kylä/taajama: Nummela

  • Perheeseeni kuuluu puoliso ja tyttäreni perheineen. Sisareni perhe on myös läheinen.
  • Vapaa-ajalla liikun luonnossa, luen, käyn kulttuuritapahtumissa.
  • Muutimme Vihtiin viitisen vuotta sitten. Voin siis sanoa, että Vihti on houkutteleva paikka asua.
  • Olen tehnyt urani rahoitusalalla johtotehtävissä. Työssäni minulle karttui vahva talousosaaminen. Tein työtä kotiseutuni elinvoimaisuuden kehittämisen hyväksi. Olen myös toiminut monissa yhdistyksissä ja järjestöissä, kuten alueen kauppakamarin hallituksessa. Yhteistyö yritysten ja yrittäjien kanssa yritystoiminnan kehittämisessä oli tuloksellista. Käytännössä sain todeta, miten yhteistyö kaupungin ja kuntien ja muiden julkisyhteisöjen 
    kanssa toimii. Kun alueen yritykset menestyvät, syntyy työpaikkoja ja toimintaympäristö vahvistuu.
  • Lähdin mukaan vaaleihin, koska haluan tuoda Vihdin kehittämiseen vahvaa talousosaamistani ja monipuolista kokemustani yritystoiminnan edistämisessä. Vihti on laaja alue. Meillä on kaikki mahdollisuudet koko alueen elinvoiman kehittämiseen. Kun kannattavien yritysten toiminta ja määrä kasvaa, saadaan lisää asukkaita kuntaan. Tällä tavalla laajenee veropohja ja verotulot. Huolehtimalla talouden vakaudesta varmistamme 
    hyvät palvelut kaikille vihtiläisille.
  • Olen puolisoni omaishoitaja. Näin ollen minulla on omaa kokemusta terveydenhuollon toiminnasta. On tärkeää turvata palvelut niitä tarvitseville.


Facebook: https://www.facebook.com/SiponenAnitta 
Instagram: https://www.instagram.com/anittasiponen/ 
Twitter: https://twitter.com/AnittaSiponen

Sähköposti: anitta.siponen@gmail.com